| Etusivu Esittely Yhteystiedot Taulut Harrastukset >> Piha / Koira Vieraskirja >> Lue / Kirjoita | ||||||
|
Railin ja Jarmon koiraharrastus Koiraharrastuksemme alkoi kesällä -81. Raili löysi lehdestä kotia etsivän tiibetinterrierin pennun. Kesäsunnuntai-iltana soitto kasvattajalle, illalla klo 21 hypättiin autoon ja matka lähes sadan kilometrin päähän katsomaan pentua. Eikä se jäänyt katsomiseen. Tyttökoira "kastettiin" Sindiksi, virallisesti Tomakon Sindi. Siitä alkoi koiraharrastuksemme. Sindi ei välittänyt näyttelyistä, mutta ToKo:ssa se oli elementissään. Sindin vanhetessa ja hyvissä ajoin päätimme, että Sindi on meidän ensimmäinen ja viimeinen koiramme. Mutta toisin kävi. Erinäisten sattumien kautta tutustuimme Viksun kasvattajiin, ja jäimme koukkuun. Kun Viksu syntyi, olimme jo maksaneet varausmaksun. Viksu, virallisesti Katamarin Idefix, on jonkin verran osallistunut näyttelyihin, mutta parhaimmillaan se on mukavana seurakoirana ja hyvänä lenkkikaverina.
Idefix
|
||||||
|
||||||
|
Katamarin Idefix, tuttavallisesti Viksu |
Äidin tissillä 8.4.1995 |
Tissi vaihtunut tassiksi 26.4 (minä edessä oikealla) |
Uinti ei ole minun juttuni ! |
Lahjoja on vahdittava |
||
|
||||||
|
Viksu ja Tomakon Sindi |
Sindi-täti antaa koirakoulutusta |
Minäpä olen löytänyt hyvän paikan |
Raili ja minä jouluna |
10v tuli täyteen 6.4 2005 |
||
|
||||||
|
Jouluaamuna ramasee |
Peitonalla tuli lämmin |
Jarmolle on annettava kunnon pusu |
Vielä yksi lahja (2006) |
Raili, minä ja Railin taulu |
||
|
|
|
|
|
|||
|
Visun 13v lahja |
Mitä täällä on? |
Uusi pallo! |
Juhlamietteissä Viksu 13v |
|||